Valtuustopuhe 4.4.2011.
04.04.2011 21:25
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Suomessa on tämän kevään aikana useilla aloilla sovittu uusista työehtosopimuksista. Osassa neuvottelut ovat vielä kesken – mm. kaupanalalla.
Esimerkkinä jo sovituista sopimuksista otan meitä kaikkia lähellä olevan kuntapuolen.
Kuntatyönantaja ja työntekijäjärjestöt solmivat tämän vuoden loppuun kestävät työehtosopimukset, joissa palkat nousevat keskimäärin 2 %. Kaikille tulevana yleiskorotuksena maksetaan 1,2% ja paikallisesti sovittavana vai joillekin ryhmille kohdennettavana järjestelyvaraeränä 0,8 % . Tämä tarkoittaa sitä, että iso osa pienipalkkaisistakin työntekijöistä joutuu tyytymään vain 1,2 % palkankorotukseen.
Konkreettinen esimerkki: kaupungin kokkina työskentelevän kk-ansioon tulee palkankorotusta tänä vuonna 22,44 €/kk.
Yksityisen sektorin jo sovitut palkankorotukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin edellä kerrottu kuntaratkaisu.
Samaan aikaan asumiseen liittyvät kustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti. Tästä esimerkkinä vesi, kaukolämpö, sähkö ja jätehuolto, joiden nousuprosentit ovat 6 – 93 %:n välillä.
Nämä korkeat asumiskustannusten korotukset ja pienet palkankorotukset tarkoittavat yhdessä sitä, että monien pienituloisten, niin yksin elävien kuin perheidenkin, arjen ahdinko vain lisääntyy, koska suurin osa tuloista menee välttämättömiin asumiskustannuksiin.
Nämä energia- yms. korotukset koskevat kipeästi myös Turun elinkeinoelämään ja vaikeuttavat niiden toimintaedellytyksiä.
Tämä valtuuston listalla oleva vastaus ei ole riittävä. Se avaa asiaa vain kaupungin omasta näkökulmasta - ei korotusten vaikutuksista kuntalaisten tai yritysten tilanteeseen. Näiden seikkojen huomioiminen on myös kaupungin etu.
Me kirjallisen kyselyn allekirjoittaneet valtuutetut haluamme, että asiaa selvitetään laajemmin. Olisi tärkeää selvittää ja tuoda julkisuuteen, kuinka paljon näihin aiottuihin taksojen korotuksiin vaikuttavat Turun omat päätökset ja missä määrin valtion päätökset. Lisäksi olisi tärkeää neuvotella valtiovallan kanssa asiasta ja kertoa ahdingosta, joka kunnissa korotusten johdosta on tulossa.
Tällä hetkellä valmistellaan myös jo ensivuoden budjettia ja olisi tärkeää, että sen yhteydessä selvitetään asumiskustannuksiin vaikuttavat tekijät.
Edellä kertomani perusteella kannatan Leena Koikkalaisen tekemään esitystä, viisihenkisen toimikunnan pikaisesta perustamisesta. Toimikunta paneutuisi pikaisesti tähän ongelmaan.
Kyse on meitä kaikkia Turun asukkaita koskevasta ongelmasta sekä yritysten toiminta- ja kilpailuedellytysten turvaamisesta. Jos asiaa ei saada kohentumaan, niin Turun asukkaita tulee muuttamaan suuremmissakin määrin toisiin, halvempien kustannusten kuntiin. Vaarana on myös, että täällä olevat työpaikat siirtyvät muualle.
Lopuksi.
Haluaisin kertoa teille, että lähestyvissä eduskuntavaaleissa eri puolueiden verolinjaukset ovat kovin erilaiset. SDP ei kannata ALV:n korotusta, mutta sitä kannattavat mm. Kokoomus, Vihreät ja Keskustapuolue. Ja muistakaa kaikki se, että tämä ALV-korotus nostaa jälleen meidän kaikkien asumiskustannuksia.
Mika Maaskola

Hyvä Mika taas hyvä puhe,voisit ottaa kantaa selkokielellä myös tähän pankkien tukemiseen ja takausten
kasvaviin miljardeihin. Siinä on vieläkin epäselvyyttä Demarien keskuudessa,kun sopiva foorumi löytyy.
terv.Jorma S